torstai 14. maaliskuuta 2013

TwR:n vuosijuhla

Ratsastusseuramme Tawast Riders juhlisti 2-vuotista taivaltaan 9.3. Aulangon hotelillla. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, hauskanpitoa, seurustelua, seura-aktiivisuuspisteiden palkintojen jakoa ja arvottiinpa myös muutama Horse Fair -lippukin. Suurkiitokset kaikille mukana olleille!

Seura-aktiivisuuspisteitä vuonna 2012 eniten keräsivät

Eveliina Toivonen, Jenni Tiipiö, Eevi Riikonen, Piipi Salminen, Emmi Toivonen, Terhi Koivula, Sanna Koskenmäki, Noora Väänänen, Amanda Sivunen, Pia-Liisa Parkkonen, Erja Knuth, Krista Viita-Aho, Tiia Vilmunen, Mimmi Hakamäki, Ulpu Huusko.

Ne, ketkä eivät palkintojaan vuosijuhlassa olleet noutamassa, voivat kysellä niitä Eveltä.

Juhlassa yllätysnumerona oli kuitenkin varsin huikea puhe, jonka Pia-Liisan mies Seppo Parkkonen oli tehnyt salaa Pia-Liisaltakin. Saimme luvan julkaista tämän puheen teille muillekin, kannattaa lukea ja suurkiitokset Sepolle mahtavasta yllätyksestä!


Tätiratsastajan taustalla, takavasemmalla

Asuimme pienessä mukavassa kaksiossa Rapamäentiellä.  Minä kirjoittelin ja halusin siihen omaa aikaa ja hiljaisuutta. Tämän vuoksi Pia-Liisalle piti saada harrastus, poissaoloa kirjoitushetkinä. Hän aloitti kolmevuotisen aikuistaiteen opiskelun ja siinä ohessa tiffany-lasitöiden tekemisen.
Kaksiomme kävi pieneksi, puuroa piti syödä peläten lasinsiruja, maalausvärit kirvelivät silmiä. Ei hyvä!

Harrastus vaihtui ratsastukseen. Aloituspaikkana oli Aulanko, kerran viikossa. Se tuntui sopivalta, matkoihin meni puolitoista tuntia pyöräillen ja tallilla kaksi tuntia. Siinä ajassa olisi ehtinyt kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta en yleensä päässyt alkuun. Aika meni tuumaillessa ja rouvaa kotiin odotellessa. 

Muutimme Luolajan kaupunginosaan. Nyt molemmilla on oma työhuone. Pia-Liisa ei ole uudessa työhuoneessaan maalannut eikä tehnyt lasitöitä. Hän istuu mieluusti tietokoneen ääressä ja lukee kaiken mahdollisen ratsastuksesta. Yöpöydälläkin on ratsastusta ja hevosen hoitoa koskevaa kirjallisuutta. Niistä saa ihanat hevosaiheiset unet. 

Minulla on toisessa korvassa huono kuulo. Utuisesti olen ollut kuulevinani ajatuksia omasta hevosesta. Ehkä ne ovat vain pelon tuomia haamuja. Eihän hevosta voi tuoda sisälle työhuoneeseen eikä pitää autokatoksessa. 

Jos lapsena ei saanut tehdä sitä mistä tykkää, niin aikuisena voi kostaa. Hyväksyn tämän. En saanut koskaan koiraa, sopivan mittaisia suksia enkä kunnollista mopoa. Nyt minulla on koira, kahdet oikean mittaiset sukset ja yhden kesän pidin skootteriakin ihan kostona lapsuuden traumoista.
Pia-Liisa ei saanut paljon ratsastaa. Nyt hän kostaa ja ratsastaa kolme kertaa viikossa ja kuopsuttaa, kiireettömästi, hevosen kavioita sekä hieroo lempeästi sen plyysimäistä turkkia.
Kiintymys Sharoniin on suorastaan liikuttava. Tunnen oman paikkani kolmantena jonossa, eniten rapsutusta saa Sharon, sitten koiramme Rocky ja jos aikaa jää, niin sitten minäkin. Jonain päivänä ehkä kuulen, että olemme adoptoineet Terhiltä Sharonin. 

Elämä tallin varjossa on vakiintunut. Koiramme vetää aina kävelyreitiltä tallin suuntaan. Usein poikkeamme siellä ihailemassa ratsastajien seksikästä satulassa keinuntaa ja opettajan iki-innokasta ohjausta. Hevoset ovat kauniita, ja mikä askellus. Mieleen tulee Lasse Viren, jonka jalka tuskin kosketti tartania, kun se oli jo menossa eteenpäin.

HML 9.3.2013/ Seppo Parkkonen

 Kuva: Jenni Kankaanniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti