Seura-aktiivisuuspisteitä vuonna 2012 eniten keräsivät
Eveliina Toivonen, Jenni Tiipiö, Eevi Riikonen, Piipi Salminen, Emmi Toivonen, Terhi Koivula, Sanna Koskenmäki, Noora Väänänen, Amanda Sivunen, Pia-Liisa Parkkonen, Erja Knuth, Krista Viita-Aho, Tiia Vilmunen, Mimmi Hakamäki, Ulpu Huusko.
Ne, ketkä eivät palkintojaan vuosijuhlassa olleet noutamassa, voivat kysellä niitä Eveltä.
Juhlassa yllätysnumerona oli kuitenkin varsin huikea puhe, jonka Pia-Liisan mies Seppo Parkkonen oli tehnyt salaa Pia-Liisaltakin. Saimme luvan julkaista tämän puheen teille muillekin, kannattaa lukea ja suurkiitokset Sepolle mahtavasta yllätyksestä!
Tätiratsastajan
taustalla, takavasemmalla
Asuimme
pienessä mukavassa kaksiossa Rapamäentiellä.
Minä kirjoittelin ja halusin siihen omaa aikaa ja hiljaisuutta. Tämän
vuoksi Pia-Liisalle piti saada harrastus, poissaoloa kirjoitushetkinä. Hän
aloitti kolmevuotisen aikuistaiteen opiskelun ja siinä ohessa tiffany-lasitöiden
tekemisen.
Kaksiomme
kävi pieneksi, puuroa piti syödä peläten lasinsiruja, maalausvärit kirvelivät
silmiä. Ei hyvä!
Harrastus
vaihtui ratsastukseen. Aloituspaikkana oli Aulanko, kerran viikossa. Se tuntui
sopivalta, matkoihin meni puolitoista tuntia pyöräillen ja tallilla kaksi
tuntia. Siinä ajassa olisi ehtinyt kirjoittaa pitkiä tarinoita, mutta en
yleensä päässyt alkuun. Aika meni tuumaillessa ja rouvaa kotiin odotellessa.
Muutimme
Luolajan kaupunginosaan. Nyt molemmilla on oma työhuone. Pia-Liisa ei ole
uudessa työhuoneessaan maalannut eikä tehnyt lasitöitä. Hän istuu mieluusti tietokoneen
ääressä ja lukee kaiken mahdollisen ratsastuksesta. Yöpöydälläkin on
ratsastusta ja hevosen hoitoa koskevaa kirjallisuutta. Niistä saa ihanat
hevosaiheiset unet.
Minulla on
toisessa korvassa huono kuulo. Utuisesti olen ollut kuulevinani ajatuksia
omasta hevosesta. Ehkä ne ovat vain pelon tuomia haamuja. Eihän hevosta voi
tuoda sisälle työhuoneeseen eikä pitää autokatoksessa.
Jos lapsena
ei saanut tehdä sitä mistä tykkää, niin aikuisena voi kostaa. Hyväksyn tämän.
En saanut koskaan koiraa, sopivan mittaisia suksia enkä kunnollista mopoa. Nyt
minulla on koira, kahdet oikean mittaiset sukset ja yhden kesän pidin
skootteriakin ihan kostona lapsuuden traumoista.
Pia-Liisa ei
saanut paljon ratsastaa. Nyt hän kostaa ja ratsastaa kolme kertaa viikossa ja
kuopsuttaa, kiireettömästi, hevosen kavioita sekä hieroo lempeästi sen plyysimäistä
turkkia.
Kiintymys
Sharoniin on suorastaan liikuttava. Tunnen oman paikkani kolmantena jonossa,
eniten rapsutusta saa Sharon, sitten koiramme Rocky ja jos aikaa jää, niin
sitten minäkin. Jonain päivänä ehkä kuulen, että olemme adoptoineet Terhiltä
Sharonin.
Elämä tallin
varjossa on vakiintunut. Koiramme vetää aina kävelyreitiltä tallin suuntaan.
Usein poikkeamme siellä ihailemassa ratsastajien seksikästä satulassa keinuntaa
ja opettajan iki-innokasta ohjausta. Hevoset ovat kauniita, ja mikä askellus.
Mieleen tulee Lasse Viren, jonka jalka tuskin kosketti tartania, kun se oli jo
menossa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti